Keskusverolautakunnan ratkaisu pysäköintipaikkojen luovutukseen liittyen: ALV-vähennysoikeutta ei ollut, vaikka operoinnin hoiti ulkopuolinen pysäköintiyhtiö
Keskusverolautakunta (KVL) antoi pysäköintipaikkojen vastikkeelliseen luovutukseen liittyen ratkaisun KVL:2024/26, joka täsmentää pysäköintipaikkojen rakentamiseen liittyvien arvonlisäverojen vähennysoikeuden edellytyksiä. KVL:n mukaan kyse ei ollut arvonlisäverolain mukaisesta verollisesta alueiden vuokrauksesta kulkuneuvojen paikoitusta varten tilanteessa, jossa keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö omisti ja hallitsi pysäköintipaikkoja yhtiöjärjestyksen ja hallinnanjakosopimuksen perusteella. Merkitystä ei KVL:n mukaan ollut sillä, että yhtiön osakas vuokrasi huoneistoja, pysäköintipaikkojen käytännön operoinnin hoiti erillinen pysäköintiyhtiö tai sillä, että paikkoja ei ollut nimetty tietyille tahoille.
Alla KVL:n ratkaisun yhteenveto:
A Oy omisti rakennuksen, jossa sijaitsi asuinhuoneistoja ja liiketiloja. Yhtiö oli keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö, jonka osakkeet oikeuttivat yhtiöjärjestyksen perusteella hallitsemaan mainittuja tiloja. Lisäksi yhtiö omisti ja hallitsi yhtiöjärjestyksensä perusteella 41 pysäköintihallissa sijaitsevaa autopaikkaa. Pysäköintihallissa sijaitsevien autopaikkojen hallinta oli jaettu hallinnanjakosopimuksella.
A Oy:n omistamat ja hallitsemat pysäköintipaikat eivät olleet yhtiön tai minkään toisen kiinteistön asemakaavassa määriteltyjä velvoitepaikkoja. Pysäköintihalli sijaitsi korttelin pihakannen alla, ja sieltä oli yhteys liiketiloihin ja asuinhuoneistojen porraskäytäviin.
A Oy:n osakkeenomistaja B Oy hallitsi asuinhuoneistoja ja liiketiloja sekä vuokrasi niitä. A Oy ei luovuttanut pysäköintioikeuksia osakkaalleen B Oy:lle, eikä B Oy myynyt tai luovuttanut hakemuksessa tarkoitettuja pysäköintioikeuksia. Hakemuksen mukaan suurin osa A Oy:n hallitsemista pysäköintipaikoista tuli olemaan asuinhuoneistojen vuokralaisten käytössä.
Hakemuksen mukaan vuokralaiset voivat tehdä pysäköintipaikoista toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen tai 30 vuorokauden pituisen määräaikaisen sopimuksen. Myös lyhyempi pysäköinti oli mahdollista. A Oy osti pysäköintilaitoksen operoinnin ulkopuoliselta yhtiöltä. Oikeus pysäköintiin edellytti ajoneuvon rekisteröintiä operoinnista vastaavan yhtiön sovelluksessa.
Keskusverolautakunta katsoi autopaikan hallintaoikeuden luovutuksen ominaispiirteet ja objektiivisen sisällön huomioon ottaen, että kyse oli arvonlisäverodirektiivin tarkoittamasta kiinteän omaisuuden vuokrauksesta.
KVL katsoi lisäksi, että pysäköintioikeuden luovuttaminen ja asuin tai liikehuoneiston käyttöoikeuden luovuttaminen muodostivat tosiasiassa yhden taloudellisen kokonaisuuden unionin tuomioistuimen Henriksen-ratkaisussa tarkoitetulla tavalla. Pysäköintioikeuden luovuttamisen katsottiin liittyvän läheisesti verosta vapautettuun kiinteistön vuokraukseen. Ratkaisevaa merkitystä ei ollut sillä, että A Oy ei itse luovuttanut asuin tai liikehuoneistojen käyttöoikeuksia samoille tahoille, vaan vuokranantajana oli yhtiön osakas, joka hallitsi tiloja yhtiöjärjestyksen mukaisesti.
Asuinhuoneistojen ja liiketilojen vuokralaisille luovutettavien pysäköintioikeuksien osalta kysymys ei ollut arvonlisäverolain 29 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetusta verollisesta alueiden vuokrauksesta kulkuneuvojen paikoitusta varten, vaan arvonlisäverolain 27 §:n 1 momentissa tarkoitetusta verottomasta kiinteistöön kohdistuvan oikeuden luovuttamisesta. A Oy:n ei siten ollut suoritettava arvonlisäveroa, kun se luovutti pysäköintioikeuksia hakemuksessa tarkoitetulla tavalla.
Asiassa arvioitiin myös, muuttuuko johtopäätös, jos A Oy luovuttaa asiakkaalle vastiketta vastaan oikeuden pysäköidä nimeämättömälle pysäköintipaikalle. KVL katsoi, että myös tällöin kyse oli rajatun kiinteistöpinta-alan luovuttamisesta asiakkaan käyttöön ja siten kiinteän omaisuuden vuokrauksesta. Tämän vuoksi toimintaa ei pidetty arvonlisäverolain tarkoittamana arvonlisäverollisena ja vähennykseen oikeuttavana toimintana.
Ennakkoratkaisu on annettu ajalle 20.6.2024–31.12.2025.
Artikkelia päivitetty 29.1.2026