Asunto-osakeyhtiölaki muuttui: osakehuoneiston hallintaan ottamiseen liittyviä muotomääräyksiä loivennettiin
Hallituksen esityksen HE 48/2024 vp pohjalta säädetty laki asunto-osakeyhtiölain 8 luvun muuttamisesta (428/2024) tuli voimaan 8.7.2024. Muutoksen tavoitteena on helpottaa taloyhtiön mahdollisuuksia ottaa huoneisto yhtiön hallintaan tilanteissa, joissa tiedoksiannot ulkomaille eivät käytännössä onnistu, vaikka osakkaan osoite olisi yhtiön tiedossa.
Esityksessä (ja sittemmin laissa) mahdollistetaan, että osakehuoneiston hallintaanottoa koskevan varoituksen ja yhtiökokouksen päätöksen tiedoksianto voidaan toimittaa julkaisemalla asiakirja virallisessa lehdessä ja toimittamalla tieto siitä osakehuoneistoon, jos todisteellinen tiedoksianto muualla kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa oleskelevalle osakkeenomistajalle, vuokralaiselle tai muulle käyttöoikeuden saaneelle, jonka osoite on yhtiön tiedossa, ei ole mahdollista.
Lisäksi asunto-osakeyhtiölakiin lisättiin säännös, jonka perusteella haaste osakehuoneiston hallintaanottopäätöksen täytäntöönpanemiseksi nostettavassa häätöasiassa voidaan antaa tiedoksi oikeudenkäymiskaaressa tarkoitetulla kuulutuksella, jos tiedoksianto muualla kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa oleskelevalle, jonka osoite on tiedossa, ei ole muuten mahdollista. Aiemmin vastaavaa menettelyä ei voitu käyttää, jos osoite oli yhtiön tiedossa.
Ehdotusten tarkoituksena on tehostaa näiden tiedoksiantojen toimittamista ja siten mahdollistaa hallintaanotto sellaisissa tilanteissa, joissa tarvittavia tiedoksiantoja ei saada käytännössä toimitettua ulkomaille. Samassa yhteydessä muutettiin hallintaanottopäätöksen tiedoksiantoon liittyvää määräaikasääntelyä, jotta ulkomailla oleskelevalle osakkaalle, vuokralaiselle tai muulle käyttöoikeuden saaneelle tapahtuva tiedoksianto ei johtaisi päätöksen tehottomuuteen pelkästään tiedoksiannon keston vuoksi.
Laki valmisteltiin asunto-osakeyhtiölain ajantasaistamistyön yhteydessä, ja lausuntopalautteessa muutoslinjaa pidettiin pääosin kannatettavana.