Kauppakirjamalli – näin laadit kauppakirjan
Kiinteistön kauppakirjan tulee olla kirjallinen, ja osapuolten tai heidän asiamiestensä on allekirjoitettava se. Kaupanvahvistajan on lisäksi vahvistettava kauppa kaikkien allekirjoittajien ollessa läsnä, ellei kauppaa tehdä sähköisesti Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan palvelussa. Kauppakirjaan tulee aina merkitä kaupan osapuolet, luovutettava kiinteistö, luovutustarkoitus sekä kauppahinta tai muu vastike. Näiden vähimmäisvaatimusten lisäksi kauppakirjaan on kirjattava kaikki kaupan kannalta merkittävät ehdot.
Myyjän vastuun kannalta merkityksellistä ovat myös mahdolliset vastuunrajoituslausekkeet sekä se, että ostajalle on tuotu selkeästi ilmi kiinteistön kuntoa koskevat seikat. Kauppakirjassa tulee huomioida myös ennen kauppaa havaitut vauriot ja muut mahdolliset virheet. Ostajan on syytä perehtyä huolella myyjän antamiin tietoihin ja tarkistaa erityisesti lainhuutotodistus, kiinteistörekisteriote ja rasitustodistus sekä rakennuksen lupatilanne ja rakennuslupa-asiakirjat piirustuksineen.
Alla on ohjeellinen kauppakirjamalli. Mikäli tarvitset apua kiinteistökaupassasi, olethan yhteydessä ja autamme sinua tarpeen mukaan.
KAUPPAKIRJA
Myyjä
Etunimi Sukunimi (hetu), jäljempänä ”Myyjä”
Ostaja
Etunimi Sukunimi (hetu), jäljempänä ”Ostaja”
Kaupan kohde
Kaupan kohteena on kiinteistö (kiinteistörekisteritunnus 11-11-11-1) rakennuksineen osoitteessa Esimerkkikatu 1, 01000 Helsinki.
Kiinteistön pinta-ala on 22.10.2024 päivätyn kiinteistörekisteriotteen mukaan 1000 m².
Rakennus
Kiinteistöllä sijaitsee asuinrakennus.
Tarpeisto ja ainesosat
Kaupan kohteeseen sisältyvät kiinteistöä esiteltäessä kiinteistöllä ja rakennuksessa olleet tarpeisto ja ainesosat.
Irtain omaisuus
Kaupan yhteydessä ei myydä tai muutoin luovuteta muuta irtainta omaisuutta.
Kaavoitustilanne
Alueella ei ole voimassa olevaa kaavaa.
Kauppahinta
Kauppahinta on 100 000 euroa.
Maksuehdot
Kauppahinta maksetaan kokonaisuudessaan kaupantekotilaisuudessa ja kuitataan maksetuksi tämän kauppakirjan allekirjoituksin.
Omistusoikeus
Omistusoikeus kaupan kohteeseen siirtyy Ostajalle kaupantekotilaisuudessa tämän kauppakirjan allekirjoituksin.
Hallintaoikeus
Hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy Ostajalle tämän kauppakirjan allekirjoituksin.
Rasitukset, rasitteet, kiinnitykset ja erityiset oikeudet
Myyjä vakuuttaa ja vastaa siitä, ettei kiinteistöön tai sillä olevaan rakennukseen kohdistu rasituksia, rasitteita, kiinnityksiä tai erityisiä oikeuksia.
Kaupan kohteesta aiheutuvat kustannukset
Myyjä vastaa kaikista kaupan kohteeseen kohdistuvista veroista ja muista julkisoikeudellisista maksuista sekä hoito- ja ylläpitokustannuksista hallintaoikeuden siirtymispäivään asti. Tämän jälkeen niistä vastaa Ostaja.
Vaaranvastuu
Myyjä vastaa kiinteistölle ja rakennukselle aiheutuvasta vahingosta hallintaoikeuden siirtymispäivään asti, minkä jälkeen vaaranvastuu siirtyy Ostajalle.
Kaupan kohteeseen tutustuminen ja siitä saadut tiedot
Ostaja on tutustunut kiinteistöön ja tarkastanut kiinteistön rajat ja sen alueen sekä sillä sijaitsevan rakennuksen. Ostaja on todennut kaupan kohteen vastaavan siitä annettuja tietoja. Ostaja on tutustunut seuraaviin asiakirjoihin ja kuittaa tämän kauppakirjan allekirjoituksin vastaanottaneensa ne:
Lainhuutotodistus 30.1.2026
Rasitustodistus 30.1.2026
Kiinteistörekisteriote 30.1.2026
Myyjä vakuuttaa kertoneensa Ostajalle kaikki ne tiedossaan olevat seikat ja niissä mahdollisesti ennen kaupantekoa tapahtuneet muutokset, jotka ovat saattaneet vaikuttaa Ostajan ratkaisuun kaupasta päätettäessä.
Kaupan kohteen kunto
Ostaja ottaa kaupan kohteen vastaan siinä kunnossa kuin se Ostajalle esiteltäessä oli. Myyjän vastuu kaupan kohteen mahdollisista virheistä määräytyy maakaaren (540/1995) mukaan.
Myyjä vakuuttaa, että rakennus laitteineen on ikäänsä, kuntoonsa ja yleiseen varustetasoonsa nähden tavanomaisessa kunnossa ja toimiva.
Varainsiirtovero ja lainhuudatuskulut
Ostaja maksaa tästä kaupasta perittävän varainsiirtoveron ja vastaa saannon lainhuudatuskustannuksista.
Paikka ja aika
Paikka: ____________________
Aika: ____ / ____ / 20____
Myyjä _______________________________
Ostaja _______________________________
Kaupanvahvistajan todistus
Julkisena kaupanvahvistajana todistan, että Etunimi Sukunimi (hetu) luovuttajana ja Etunimi Sukunimi (hetu) luovutuksensaajana ovat allekirjoittaneet tämän luovutuskirjan ja että he ovat olleet yhtä aikaa läsnä luovutusta vahvistettaessa. Olen tarkastanut allekirjoittajien henkilöllisyyden ja todennut, että luovutuskirja on laadittu maakaaren (540/1995) 2 luvun 1 §:ssä säädetyllä tavalla.
Paikka: ____________________
Aika: ____ / ____ / 20____
Julkinen kaupanvahvistaja _______________________________
Tunnus: ____________________
Artikkelia päivitetty 30.1.2026