KKO 2025:54: Linja-autoyhtiön yksityistien käyttö oli luvanvaraista – tiekunnalla oikeus periä käyttömaksu
Yhteenveto
Linja-autoyhtiö ajoi reitillään tietä, jota hallinnoi tiekunta. Tiekunta oli myöntänyt yhtiölle luvan käyttää yksityistietä ja päättänyt periä siitä käyttömaksun. Tähän päätökseen tyytymättömänä yhtiö ja kunta veivät asian käräjäoikeuteen, joka katsoi tiekunnan päätökset pätemättömiksi.
Tiekunta valitti asiasta korkeimpaan oikeuteen. Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavaksi tuli kysymys siitä, oliko tiekunnalla oikeus päättää yksityistien käytöstä ja maksun perimisestä – eli oliko linja-autoliikenteen katsottava vaativan tiekunnan luvan.
Korkein oikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja vahvisti tiekunnan päätösten pätevyyden. Ratkaisu korostaa, että yksityistietä julkisessa reittiliikenteessä käyttävän toimijan tulee joko hakea käyttöoikeus tai varautua maksamaan siitä. Pelkkä julkinen intressi tai koulukuljetusten hoitaminen ei poista luvanvaraisuutta, ellei käyttö selkeästi palvele tieosakkaiden yksittäistä hyötyä.
Ratkaisu selkiyttää yksityistielain soveltamista erityisesti tilanteissa, joissa ulkopuolinen liikenne on järjestetty julkisen palvelun nimissä, mutta käytännössä hyödyttää laajempaa joukkoa. Samalla päätös vahvistaa tiekunnan oikeutta valvoa tienkäyttöä ja määrätä kustannusten jaosta tilanteissa, joissa ulkopuolinen käyttö ei perustu tieoikeuteen.
Perustelut
Sovellettavat säännökset ja esityöt
Yksityistielain 1 §:n mukaan lain tavoitteena on turvata kulkuyhteydet kiinteistöille ja varmistaa yksityisteiden ylläpito osana liikennejärjestelmää. Tieoikeus kuuluu pääsääntöisesti tieosakkaille, mutta se voidaan perustaa myös ulkopuoliselle, kuten kunnalle tai toiminnanharjoittajalle.
Muiden kuin tieosakkaiden oikeus käyttää yksityistietä säännölliseen kuljetukseen on yksityistielain 4 §:n mukaisesti pääsääntöisesti luvanvaraista. Luvanvaraista käyttöä koskee myös käyttömaksuvelvollisuus, ja sääntelyn taustalla on hyötyjä maksaa -periaate, jolla pyritään laajentamaan tienpitokustannusten maksajapohjaa.
Esityöt korostavat, että ulkopuolinen tienkäyttö on yleensä luvanvaraista, ellei se ole selvästi tieosakkaan hyväksi tapahtuvaa tai kuulu viranomaistehtäviin tai jokamiehenoikeuden piiriin. Esimerkiksi koulukuljetukset voivat olla luvanvaraisuuden ulkopuolella silloin, kun ne palvelevat tien varrella asuvia tieosakkaita.
Korkeimman oikeuden arvioinnin lähtökohdat
Korkein oikeus katsoi, että kyseessä oleva linja-autoliikenne oli muun kuin tieosakkaan harjoittamaa säännöllistä tienkäyttöä ja siten lähtökohtaisesti yksityistielain mukaan luvanvaraista. Arvioinnin kannalta keskeistä oli, voidaanko liikenne katsoa tapahtuneen tieosakkaiden hyväksi, mikä poistaisi luvanvaraisuuden.
Tieosakkaan hyväksi tapahtuvalla käytöllä tarkoitetaan yleensä toimintaa, joka liittyy kiinteistön käyttöön ja perustuu esimerkiksi tieosakkaan toimeksiantoon. Ulkopuolisen käytön jääminen luvanvaraisuuden ulkopuolelle on tällöin perusteltua, koska kustannukset voidaan kohdentaa tieosakkaalle.
Sen sijaan tilanteet, joissa käyttö ei liity yksilöitäviin tieosakkaisiin, voivat johtaa siihen, että kustannukset jäisivät kohtuuttomasti kaikkien tieosakkaiden kannettavaksi, ellei ulkopuoliselta voida periä maksua. Tällainen käyttö on katsottava luvanvaraiseksi.
Korkeimman oikeuden arviointi luvanvaraisuudesta tässä asiassa
Käsiteltävänä ollut linja-autoliikenne perustui kunnan ja ELY-keskuksen kanssa tehtyyn sopimukseen. Reitti palveli perusopetuksen koulukuljetuksia, mutta sen käyttäjistä yli puolet ei ollut tiekunnan tien varrella asuvia. Kulkua ei voitu kohdentaa tiettyihin tieosakkaisiin, eikä se perustunut heidän toimeksiantoonsa.
Korkein oikeus katsoi, että kyseessä oli julkinen reittiliikenne, joka palvelee myös ulkopuolisia eikä siten ole tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaa käyttöä. Näin ollen kyseessä oli luvanvarainen käyttö, josta tiekunnalla on oikeus periä käyttömaksu.
Käyttömaksun kohdentaminen ja tiekunnan harkintavalta
Linja-autoyhtiö oli katsonut, että käyttömaksu olisi tullut kohdistaa kuntaan tai ELY-keskukseen. Korkein oikeus kuitenkin totesi, että tiekunnalla on oikeus päättää, kenelle käyttömaksu kohdistetaan. Tiekunnalla on laaja harkintavalta järjestää kustannusten jako tarkoituksenmukaisesti.
Tässä tapauksessa maksun osoittaminen suoraan tien käyttäjälle eli liikennöitsijälle oli siten lainmukainen ratkaisu.
Käyttömaksun määrä ja sen periminen takautuvasti
Käyttömaksun määrä ja mahdollisuus periä se takautuvasti olivat riitaisia kysymyksiä, joita käräjäoikeus ei ollut ratkaissut. Korkein oikeus palautti asian tältä osin käräjäoikeuden käsiteltäväksi jatkotoimia varten.
Tuomiolauselma
Korkein oikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion siltä osin kuin tiekunnan päätökset tienkäyttöluvasta ja käyttömaksusta oli julistettu pätemättömiksi. Päätökset jäävät voimaan. Käyttömaksun määrää ja perimisen ajankohtaa koskeva arviointi palautettiin käräjäoikeuden käsiteltäväksi.